Kaikesta huolimatta on ihanaa olla rakastunut. Pelkäsin koko rakkauden tunteen hiipuneen jo jonnekin. Oikeastaan ajattelin minussa olevan jokin vika, kun en voi pitää yllä kiinnostusta toiseen ihmiseen puolta vuotta pidempään. Tietysti minulla on ystäviä, jotka olen tuntenut kolmannesta luokasta asti, mutta ystävyys on ihan eri asia kuin romanttiset suhteet. Tiedän, että mielialani vaihtelevat tosi nopeasti, koska vasta pari päivää sitten tuskailin sen kanssa, kun mies tunkee koko ajan kiinni. Tänään meillä oli kuitenkin tosi kivaa yhdessä, vaikka olimme vain kotona. Itse asiassa minun suhtautumiseni muuttui heti, kun mies otti pahasti itseensä tiuskimiseni. Eikä se tietenkään ole mikään ihme, osaan välillä olla ihan kamala tyttöystävä.  (E-pillereiden käyttöohjeessa sanottiin, että mielialan vaihtelut ovat tavallisia ensimmäisten kuukausien aikana. Voisiko sillä olla jotain vaikutusta?) Pakkasin tänään matkaa varten ja siivosin huoneeni ja tiskasin tiskit, että olisi sitten mukavampi tulla takaisin kotiin. Ärähtelin aina kun mies yritti tehdä jotain tai minun käskyni mukaan oli “poissa tieltä”, eli seisoi kynnyksen toisella puolella tuijottamassa minua. Lopulta mies päätti maata sängyllä ja tehdä jotain vain kun minä käsken niin. Ilmeisesti se oli hänen tapansa osoittaa mieltään. Kun sain siivouksen valmiiksi, huomasin lopulta miehen vakavan ilmeen, joka tosiaan on epätavallinen tämän hymykuoppaisen hurmurin kasvoilla, ja tunkeuduin viereen kiskomaan saarelaisestani irti mikä oli ongelmana. Tyypillisen miehen tyylillä saarelaiseni ei tietenkään suostunut ensin sanomaan mitään vaan kielsi koko ongelman. Lopulta sain hänet myöntämään, että hänestä tuntuu välillä kuin olisi pelkkä lelu minulle. Kaikki älä koske, mene pois, älä tee sitä, tee tämä, älä halaa ja älä pussaa kommentit olivat ilmeisesti saaneet pisteensä. Pyysin kovasti anteeksi ja yritin parantaa tilanteen puhumalla, mutta saarelaiseeni, kuten kai miehiin yleensä, puri puhetta paremmin hiljaa oleminen ja leikittelevä halaileminen ja pusuttelu.

Kummallista kun mies ilmaisee närkästyksensä käytökseeni se muuttuu heti. Niin kauan, kuin hän sopeutui kaikkiin oikkuihini, minun oloni vain paheni. Enkä ole ainoa tietämäni nainen, jolla on samoja oireita. Ennen vanhaan nainen oli automaattisesti alistettu osapuoli, joka teki mitä käskettiin turhia mukisematta. Välillä jos nainen jostain syystä pääsi niskan päälle ja mies alkoi myötäillä, lopulta miehen ärähtäminen mitan tullessa täyteen sai naisen heti ruotuun. Sitä on pidetty jollain lailla kulttuurin juonteena, mutta kyllä alistuminen ja miellyttäminen on jollain tasolla naisen perusluonteessa. Vielä meidän feminismi- aikanammekin miehen mitan täyttymiseen vastataan miellyttävin ja lepyttelevin keinoin. Tietysti on niitä itsenäisiä naisia, jotka voivat vain pakata laukut, napata Kanarian linnun kainaloon ja pamauttaa oven kiinni perässään, mutta useimmat meistä ovat niitä jotka jäävät kotiin leipomaan pullaa ja halailemaan ja elämään sovussa.  

Tietenkään en oleta, että oikeasti vihaisen miehen luo pitäisi jäädä nöyristelemään. Jos suhteessa on selkeä arvojärjestys, jossa nainen on se hierarkian alempi osapuoli, kannatan ehdottomasti sen Kanarian linnun tai minkä otuksen ikinä kainaloon nappaamista ja etsimään paremman rakastumisen kohteen, jolle leipoa niitä pullia. ( Niitä jopa minä osaan tehdä.  Itse asiassa minulla on juuri patonkitaikina kohoamassa, ja taidan mennä tarkistamaan sen voinnin.)

Matkan aikana kirjoitusvauhti luultavasti hidastuu, mutta luultavasti minulla on Kyproksellakin kone käytössäni, joten ainakin muutamia kirjoituksia oletan saavani aikaan.